Sähköasennus

Sähköasennus


Teemme sähkötyöt ammattitaidolla ja asiakaslähtöisesti kotitalouksista lähtien. Kuulumme Tukesin toiminnanharjoittajarekisteriin, joka tarkoittaa, että kotitaloudet ovat oikeutettuja kotitalousvähennykseen työn osuudesta. Vähennyksen määrän voi tarkistaa verottajan sivuilta. Kuulumme myös sähkö- ja teleurakoitsijaliittoon. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:llä on keskeinen rooli sähköisessä talotekniikassa. Se on tytäryhtiöineen merkittävin sähköistä talotekniikkaa käsittelevän tiedon tuottaja ja tarjoaja Suomessa. Pätevät sähköalan yritykset kuuluvat yhdistykseen. Mukana myös hankkeessa Hyvinvointia sähköllä.

Ota yhteyttä hyvissä ajoin ennen projektin aloitusta


Ole ajoissa liikkeellä, jotta osaamme huomioida kaikki asennustekniset yksityiskohdat alusta lähtien. Esimerkiksi maadoituselektrodi tulee asentaa maahan heti kaivantojen valmistuttua. Hoidamme sähköliittymätilauksen ja saat kauttamme työmaakeskuksen työmaasähköille. Ensimmäinen tehtävä on kuitenkin ottaa yhteyttä suunnittelijaan. Näin päästään parhaaseen lopputulokseen. Suunnittelun saa kauttamme edulliseen hintaan.



Muista testata vikavirtasuoja säännöllisesti! Ohjeet

Laadukkaat asennustuotteet


Sähköasennustuotteita on laajasti esillä stk:n  galleriassa. Galleriasta löytyy eri sisustustyyleihin sopivia kalustesarjoja ja valaisimia. Esillä on myös energiaa säästäviä ohjausratkaisuja.